Genelec ja Edutaito yhdessä  tutkimaan ja tuottamaan parempaa ääntä opettamisen tueksi.

 

Genelec Oy ja Edutaito Oy ovat sopineet kehitysyhteistyöstä. Yhteistyössä tutkitaan hyvän ja häiriöttömän äänen merkitystä oppimisessa. Lisäksi yhteistyö tuottaa oppilaitoksille kehitettyjä tila- ja tuotekonsepteja sekä toimintamalleja. Tila- ja tuotekonseptit tulevat perustumaan yhdessä tehtyihin tutkimuksiin joiden avulla selvitetään eri tilatyyppien tarpeet.

Äänen ja videoiden käyttö yleistyy oppimisessa jatkuvasti. Välillä tuntuukin että selkeästä puheäänestä tulevia hyötyjä opetuksen tukena ei osata arvioida. Yhteistyömme Edutaito Oy:n kanssa tuo meille tärkeän linkin ymmärtää oppilaitosten tarpeita ja tuotteidemme soveltamisesta opetukseen.” luonnehtii Genelec Oy:n tuoteryhmäpäällikkö Sami Mäkinen.

Tulemme yhdessä Edutaito Oy:n kanssa kehittämään oppilaitoksille kohdistettuja tila- ja tuotekonsepteja sekä toimintamalleja. Lisäksi tutkimme yhdessä millaisia tuotteita pitäisi valita eri tarkoituksiin sekä tiloihin. Tutkimme myös miten tiloja tulisi suunnitella ja kalustaa jotta kuuntelukokemus olisi tasavertainen”,  jatkaa Sami Mäkinen.

On ensiarvoisen tärkeää, että puheääni toistuu selkeästi tilassa jossa opetusta tehdään. Tämä voidaan myös tieteellisesti mitata. Puheäänen tukena voidaan käyttää älykästä kaiutinjärjestelmää joka on muuntautuu myös eri käyttötarkoituksiin.” summaa Niko Eskelinen, Edutaito Oy:n asiakaskokemusjohtaja.

Edutaito Oy tuo yhteistyöhön opetusalan asiantuntijuuden. Lisäksi luomme erilaisia malleja joiden perusteella asiakkaalle voidaan tuottaa paras kokonaisratkaisu. Genelecin osaaminen, kotimaisuus sekä tinkimätön laatu ovat niitä arvoja joita arvostamme. Yhtenä tärkeimpänä tavoiteenamme on tuottaa tiloihin selkeä puheäääni. Opettajan ei tarvitse korottaa ääntään ja silti kaikki tilassa kuulevat puheen selkeänä. Genelecin osaaminen ja laadukkaat tuotteet ovat osa ratkaisua, lisäksi tulee ottaa huomioon myös tilojen akustiikka ja moni muu asia. Tarkoituksemme ei ole rakentaa studiota vaan ääneltään toimiva oppitila järkevillä resursseilla sekä tuottaa näistä konseptit.” jatkaa Niko Eskelinen.

Lisätietoja:

Sami Mäkinen
Genelec Oy Tuoteryhmäpäällikkö
sami.makinen@genelec.com
+358 (0) 44 799 5123

Niko Eskelinen
Edutaito Oy Asiakaskokemusjohtaja
niko.o.eskelinen@edutaito.fi
+358 (0) 400 912 646